Vihannin Lampinsaaren kaivoksella on louhittu sinkkiä, kuparia ja lyijyä vuosina 1954–1992. Alueella on toiminut maanalainen kaivos ja rikastamo. Kaivannaisjätealueet maisemointiin kaivoksen sulkemisen yhteydessä 1990-luvulla. Outokumpu on säännöllisesti tarkkaillut alueella kaivosalueen pinta- ja pohjavesien laatua sekä kaivosalueelta pois johdettavan veden kuormitusta ja raportoinut siitä viranomaisille. Alueella on Outokummun omistusta, mutta omistajina on myös yksityistahoja.
Toteutimme vuonna 2024 laajan tutkimuksen alueella esiintyvistä haitta-aineista selvittääksemme mahdollisen pilaantuneisuuden ja puhdistustarpeen. Keskityimme erityisesti kulkeutumis-, terveys- ja ekologisiin riskeihin. ELY:n palautteen pohjalta teemme vielä uudet marja- ja sienitutkimukset sekä päivitämme riskiarvion erityisesti pitkän aikavälin osalta. Päivitetyn riskiarvion pohjalta suunnittelemme tarvittavat toimenpiteet. Yksi mahdollinen kunnostamisen kohde on kaivoksen rikastushiekka-alueilla menevät ulkoilureitit. Järjestimme Vihannin Lampinsaaren kaivosalueella naapuripäivän elokuussa 2025 ja kävimme läpi kaivosalueen tilannetta.
Vihannin Lampinsaaren kaivosalueella ei ole akuuttia tarvetta isoille toimenpiteille. Toimenpiteiden suunnittelu pohjautuu pitkän aikavälin riskien tarkasteluun ja alueen erityispiirteisiin ottaen huomioon Lampinsaaren kyläyhteisön. Teemme alueella pieniä kunnostustoimenpiteitä ja varmistamme alueen turvallisuuden. Jatkamme naapuripäivien järjestämistä Lampinsaaressa. Edistämme myös luonnon monimuotoisuutta Outokummun omistamilla mailla.